Valikoivasta puhumattomuudesta

Valikoiva puhumattomuus on ahdistushäiriö, jota sanotaan myös selektiiviseksi mutismiksi tai puhefobiaksi. 

Valikoiva puhumattomuus on tietyissä tilanteissa, aina tiettyjen, samojen ihmisten kanssa ollessa esiin tulevaa puhumisten vaikeutta - puheäänen tai ylipäätään äänen tuottamisen vaikeutta.  

Valikoivaa puhumattomuutta on noin 1/100 lapsesta, ja joskus se jatkuu nuoruus- ja aikuisikäänkin saakka. 

Joskus käy niin, että kotona puhelias lapsi ei puhukaan mitään päiväkodissa tai koulussa, tai puhuu vain joillekin ihmisille. Ja vaikka kotona touhua riittää, voi lapsi olla päiväkodissa tai koulussa vetäytyvä ja jähmeä. 

Päiväkodissa ollaan usein huolissaan, jos lasta on vaikea houkutella osallistumaan yhteisiin tekemisiin. Mutta jos lapsi on aktiivinen ja osallistuva, vaikka ei puhu, voidaan ajatella, että ei hätää, odotellaan, kyllä lapsi jossakin vaiheessa alkaa puhua, kun tottuu päiväkotiin. 

Kouluiässä puhumattomuus vaikeuttaa opetukseen osallistumista ja siitä ollaan herkemmin huolissaan.  

Kaikki lapset eivät kuitenkaan aloita puhumista päiväkodissa tai koulussa, vaikka ryhmä ja aikuiset tulevat tutuksi ja lapsi alkaa kokea olonsa turvalliseksi. Kyse voi silloin olla valikoivasta puhumattomuudesta.  Lapsi tarvitsee apua: valikoiva puhumattomuus harvoin helpottaa itsekseen.

Kyse voi olla valikoivasta puhumattomuudesta, jos:

Lapsella ei ole suuria vaikeuksia puheen tuottamisessa tai ymmärtämisessä

Puhumattomuus on johdonmukaista tietyissä sosiaalisissa tilanteissa, joissa lapsen odotetaan puhuvan (esim. päiväkodissa tai koulussa), huolimatta kyvystä puhua muissa tilanteissa

Puhumattomuus on kestänyt yli neljä viikkoa, eikä kyseessä ole ensimmäiset viikot päiväkodissa tai uudessa koulussa/ryhmässä

Puhumattomuus ei selity lapsen laaja-alaisella kehityshäiriöllä tai riittämättömällä kielen osaamisella tilanteissa, joissa lapsi on puhumaton

Mikään yksittäinen tekijä ei aiheuta valikoivaa puhumattomuutta, vaan taustalla on usein lapsen rakenteellisten ominaisuuksien, temperamenttipiirteiden ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutus.

Kyse ei ole uhmakkuudesta, vaan kykenemättömyydestä puhua tietyissä tilanteissa. 

Puhumattomuus ei ole lapsen valinta, vaan hän ei tietyissä tilanteissa pysty tuottamaan puhetta. Monet lapset ja nuoret ovat kertoneet, etteivät vain pysty puhumaan, tai että on kuin olisi pala tai este kurkussa. Kaulan alueelle voi tulla niin voimakas lihasjännitys, että se estää äänihuulia värähtelemästä. Lapsi ei pysty silloin puhumaan, vaikka kuinka haluaisi. Reaktion laukaisevat tietyt, jokaisen lapsen kohdalla yksilölliset sosiaaliset tilanteet, ja se, että hänen odotetaan puhuvan. Joidenkin lasten kohdalla puhumattomuusoire helpottaa jo pienin tukitoimin päiväkodissa, mutta usein tarvitaan pitkäjänteistä, useita vuosiakin kestävää tukea ja työskentelyä lapsen arkiympäristössä. Voit tutustua tarkemmin lapsen tukemiseen arjessa, päiväkodissa ja koulussa sivulta tietolehtiset/Maggie Johnson

Lapsenkin on vaikea ymmärtää, miksei hän pysty puhumaan kuten muutkin, ei se näytä olevan muille yhtään vaikeaa?

On helpompi sanoa, ettei halua, kuin todeta, ettei pysty.

Lapselle on hyvä kertoa, että

• on muitakin lapsia, joiden on vaikeaa puhua tietyissä tilanteissa
• puhuminen kyllä helpottuu
• kukaan ei painosta häntä puhumaan
• lapsi voi osallistua monin tavoin, vaikkei vielä pysty puhumaan!

Päiväkodissa ja koulussa

• Juttele lapselle, auta häntä osallistumaan, vaikka hän ei vielä puhu.

• Luo rento ilmapiiri, vastaa lämpimästi kaikkiin lapsen yrityksiin kommunikoida.

• Tilanteissa, joissa lapsi ei vielä pysty puhumaan, tarjoa hänelle mahdollisuus osoittaa, näyttää kuvaa, piirtää, kirjoittaa.

• Suhtaudu häneen niin kuin kaikkiin muihinkin, älä kiinnitä häneen erityishuomiota.

• Yritä tarjota hänelle kahdenkeskisiä hetkiä huoneen nurkassa tai toisessa huoneessa, juttele ja ihmettele ääneen, älä kysy suoria kysymyksiä.

• Tue lapsen ystävyyssuhteita, anna hänen istua sellaisten lasten vieressä, joille hän puhuu kotona tai pihaleikeissä/välitunneilla.

• Kannusta vanhempia kutsumaan ryhmän/luokan lapsia kotiin leikkimään.

• Varmista, ettei kukaan painosta lasta puhumaan.

• Jos toiset lapset kyselevät tai ihmettelevät, kerro, että lapsi kyllä puhuu, kun on siihen valmis.

• Muista, että hänen kuulossaan tai ymmärryksessään ei ole mitään vikaa!

• Lapsi voi olla opillisesti hyvinkin taitava. Auta häntä oppimaan ja iloitsemaan taidoistaan.

• Vanhemman osallistumista ryhmän toimintaan tai erikseen puhumisen helpottamiseksi suunniteltuihin toiminnallisiin hetkiin voidaan alkuvaiheessa tarvita puheen siirtymiseksi päiväkotiin tai kouluun. 

Auta lasta puhumaan

Kun lapsi on rento ja osallistuu leikkeihin ja toiminaan, yritä aktiivisesti selvittää ja miettiä, miten lapsen puhumista päiväkodissa tai koulussa voisi tukea. Puhumattomuuden pitkittyessä lapsi omaksuu puhumattoman roolin, josta voi olla vaikea luopua. Puhumattomuuden jatkuessa nuoruusikään sosiaalinen ahdistuneisuus lisääntyy, puhumisen vaikeus alkaa yhä enemmän häiritä nuorta itseään, ja se vaikeuttaa hänen mahdollisuuksiaan ystävystyä, kuulua ikätoveriryhmiin ja itsenäistyä. 

Lisää tietoa ja työkaluja löydät Mielenterveystalon sivuilta: 
Lasten puhejännityksen omahoito-ohjelma (suunnattu vanhemmille ja lähiaikuisille) 
Nuorten puhejännityksen omahoito-ohjelma
Puhejännitystä kokevan oppilaan tukeminen

Tältä sivustolta löydät puheterapeutti Maggie Johnsonin ohjeita puhumisen helpottamiseksi, lisätietoa saat manuaalista:  Selective Mutism Resource Manual, 2.ed 2016, Maggie Johnson & Alison Wintgens. Voit tutustua myös Linkkipolkuun, josta löydät paljon englanninnkielistä tietoa ja videoita aiheesta. 

Löydät myös paljon muuta englanninkielistä lähdekirjallisuutta osiosta Lähteet

Tietoa päiväkodin ja koulun työntekijöille, mutta myös muille aikuisille, joiden perheessä, suvussa tai tuttavapiirissä on lapsi, joka ei tietyissä tilanteissa puhu. 

Evästeet ja tietosuojaseloste